Eneron Oy company logo
  • Jarmo Kontro

Energiatehokkuussuunnitelma osaksi Suomen ekovankilatoimintaa


Vuonna 2006 voimaantullut energiapalveludirektiivi (2006/32/EY) asetti jäsenvaltioille 9- prosentin ohjeellisen energiansäästötavoitteen vuodelle 2016. Julkista sektoria velvoitetaan näyttämään esimerkkiä direktiivin mukaisissa toimissa energiatehokkuuden edistämiseksi. Eneron laati Rikosseuraamuslaitokselle energiatehokkuussuunnitelman vauhdittamaan ekovankilatoimintaan siirtymistä.

Ekovankilatoimintaan siirtyminen tarkoittaa myös kiinteistöylläpidon osalta toimintamallia, jossa energiatehokkuutta voidaan lisätä myös ilman investointeja. Tälle toiminnalle tullaan asettamaan tavoitteet, jotka jalkautetaan vankilakohtaisesti.

Energiataloudellisuuden parantamisen lisäksi muita painopisteitä ovat mm. tilakäytön tehostaminen kustannustehokkaalla toiminnalla, ympäristövaikutusten vähentäminen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, turvallisuustavoitteiden saavuttaminen energiatehokkaasti ja investointien tarkastelu koko elinkaaren kannalta.

Energiatehokkuussuunnitelma

Energiatehokkuussuunnitelma laaditaan useamman kiinteistön muodostamalle kokonaisuudelle, jonka energiatehokkuutta omistaja tai käyttäjä haluaa parantaa järjestelmällisesti. Energiatehokkuuden johtamisen tavoitteena ovat kiinteistön alenevat energiakustannukset ja kiinteistön käyttötekniikan ja sisäilmaolosuhteiden paraneminen.

Palvelun tuloksena syntyy Energiatehokkuussuunnitelma, jossa on kuvattu yrityksen kiinteistökannan energiansäästötavoitteet, energiankäytön kannalta kriittiset kiinteistöt on tunnistettu sekä tehty suunnitelma siitä, miten energiatehokkuuden parantamista johdetaan sekä miten tuloksia mitataan ja seurataan.

Yksittäisten kiinteistöjen energiankäytön tunnusluvut ovat tiedossa (kulutukseen perustuva ja muotokertoimilla painotettu ominaiskulutus, E-luku, energian, sähkön ja lämmön kokonaiskulutus sekä vastaavat ominaiskulutukset) ja kiinteistöt, joihin energiakatselmuksia on tehtävä, on määritetty. Jos kiinteistöihin on aiemmin tehty energiakatselmuksia, on niissä esiin tulleet toimenpide-ehdotukset analysoitu sekä niiden edellyttämien investointien kannattavuuslaskelmavertailu tehty.

Lisätietoja:

Jarmo Kontro,

puh. +358447600410, jarmo.kontro@eneron.fi

Kauko Niemelä

Toimitilapäällikkö, Rikosseuraamuslaitos/Keskushallintoyksikkö

Tel. +358295688573 kauko.niemela@om.fi

#ekovankila #energiatehokkuus #Rikosseuraamuslaitos #Eneron

0 views
Eneron Oy

Tekniikantie 12
02150 Espoo, Finland 

 

+358 (0) 10 281 5000

info(at)eneron.fi

  • Black Twitter Icon
  • Black LinkedIn Icon

© Copyright Eneron Oy