Energian tarpeen vähentäminen on tie rakennusten kestävään kehittämiseen

Tuotantokeskeinen ajattelu energian käyttöön liittyvissä kysymyksissä hämärtää kestävyystavoitteita

Energiakeskustelun päähuomio on viime aikoina kohdistunut kivihiilen polton vahingollisuuteen ilmaston kannalta ja leimannut sen suuren yleisön silmissä syntipukiksi ongelmiin. Sen seurauksena ajojahti on yltynyt ja politiikka ajautunut kivihiilen käytön pakkolopettamiseen 2029 mennessä. Samaan aikaan vastuullisten energiantuottajien on löydettävä korvaavia energialähteitä, jotka näyttävät yleisesti perustuvan edelleen polttotekniikkaan. Kun nämä korvaavat poltettavat tuotteet ovat turvetta tai metsähakkeen ja jopa runkopuiden pellettejä, voi jokainen ymmärtää, että lyhyen ja keskipitkän tähtäimen päästöihin ei näillä muutoksilla ole juurikaan vaikutusta. Niin kauan kuin hiiltä sisältäviä materiaaleja poltetaan energian tuottamiseksi, syntyy hiilidioksidia. Viimeksi Syken ryhmäpäällikkö Sampo Soimakallion tutkimustulokset aihesta palkittiin Koneen Säätiön Vuoden Tiedekynä -palkinnolla. Artikkeli asiasta julkaistiin Helsingin Sanomissa 9.5.2018. ”Laskelmien mukaan hakkuut pienentävät hiilinielua niin paljon, että ainakin vuoteen 2050 saakka hakkuiden seurauksena ilmakehän hiilidioksidipitoisuus lisääntyy”.

Kun huippuunsa viritetyt, sähköä ja kaukolämpöä tuottavat kivihiilivoimalat ajetaan alas ja niiden sijaan rakennetaan uusia erillisiä kaukolämpökattiloita, koska uusia CHP-laitoksia ei sähkön hinnan takia kannata rakentaa, ollaan siirtymässä energiateknologiassa takaisin keskiajalle.

Markkinavetoinen ajattelu johtaa uusien ongelmien ratkaisemiseen

Avoin markkinatalous sopii huonosti energiamarkkinoiden perusinfrastruktuurin ylläpitoon, minkä tavoitteena on energian saatavuuden turvaaminen kaikissa olosuhteissa. Tämä on aiemmin ollut yksi kantavista energiatalouden pääperiaatteista. Nykyisen kehityksen seurauksena tuontisähkön osuus on jatkuvasti kasvanut viime vuosina ja sähkön saatavuusriski saattaa olla todellisuutta kylmien, pimeiden talvipäivien huippukuormien aikaan. Hyvinvointiyhteiskunnassamme ei tällaisesta merkittävästä sähkökatkosta ole juurikaan kokemusta laajassa mitassa, paikallisesti lumikuormien katkomat yhteydet ovat olleet vain esimakua siitä, mitä tapahtuu, jos sähköverkko on poissa käytöstä useita päiviä.

Uusi tilanne on seurausta, kuten hyvin tiedämme, sähkön satunnaisen tuotantokapasiteetin lisääntymisestä aurinko- ja tuulienergian massiivisen kasvun myötä. Kun tuotantoa on välillä liikaa kulutukseen nähden ja välillä liian vähän, aiheutuu sähkön hinnan jatkuvaa suurta heilahtelua, joka on otettava huomioon sähkömarkkinoilla. Kun kiinteän hinnan vaihtoehdoksi tulee hintaohjattua energian käyttöä, mitä hintajoustoksi kutsutaan, tarvitaan uudenlaista käytön ohjausta, joka osaisi optimoida käyttöä.

Jousto ei ole synonyymi energiatehokkuudelle

Jouston avulla on tavoitteena ensisijaisesti välttää tuotannon kulutushuippuja leikkaamalla sähkön käyttöä hetkellisesti eri kuluttajilta, mikä mahdollistaa samalla tuotannon kulutushuippujen leikkaamisen.

Energiantarpeen ajallinen siirtäminen ja ohjaaminen ei kuitenkaan käytännössä vaikuta kohteiden energiatehokkuuteen, ominaiskulutukset säilyvät ennallaan.

Rakenteellisten toimenpiteiden avulla todellisiin vähennyksiin

Ympäristön kannalta selkeästi merkittävämpi vaikutus on rakennusten todellisten ominaiskulutusten alentamisella. Eneronin käyttämä johtamismalli tuottaa tiedon koko kiinteistöportfolion rakennusten energiatehokkuuden alentamismahdollisuuksista. Huolehtimalla ensin rakennusten rakenteellisista parannuksista rakennuksen vaipan eristyskyvyn ja ilmanvaihdon lämmöntalteenoton osalta, saadaan ominaiskulutus alennettua ja näin energiatehokkuus kuntoon. Tämän kulutustason alentumisen jälkeen on mielekästä tarkastella, mikä on optimaalinen lämmitysjärjestelmä.

Myös rakennusten talotekniikan oikeilla säädöillä ja järjestelmän kunnossapidolla pidetään energiatehokkuutta yllä. Järjestelmät kuitenkin rapautuvat eikä niiden hidasta muutosta ole helppoa monitoroida. Kuten yleensäkin, laadun ylläpitäminen edellyttää systemaattista seurantaa ja auditoitavissa olevaa toimintamallia. Tämä rakennuksista kuitenkin usein puuttuu.